Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Päällystystöitä

Sorruin kerran kangaskaupassa ostamaan pätkän Eero Aarnion ZOO -kangasta. Suunnittelin alunperin ompelevani siitä pari "sisustus"tyynyä poikien huoneeseen. No, aikansa kun odotti inspiraatiota, suunnitelmat vaihtuivat ja päätinkin päällystää kankaalla poikien huoneen tuolit.


Nuo alunperinkin rumat tuolit ollaan jostain saatu ilmaiseksi, ja olivat siis ehjiä ja puhtaita, kun meille aikoinaan kotiutuivat.. Ovat meillä toimineet tietokonetuoleina, ja koska meillä aina joku istuu koneella, ovat sitten olleet kovalla käytöllä. Niin kuin yläkuvasta huomaa.. päällinen oli puhkikulunut.


Perjantaina siivosin ja leivoin tokaluokkalaisen kaverisynttäreitä varten, mutta en malttanut olla kokeilematta yhden tuolin päällystämistä. Niittejä oli vain niin vähän, ettei kankaan kiristäminen onnistunut kunnolla.. Illalla mies töistä tullessaan toi lisää niittejä, joten pääsin sunnuntaina jatkamaan työtäni. No, oikeastaan en suoraan jatkanut, vaan päällystin sen ensimmäisen tuolin uudestaan ja toisen saman tien. Melkein koko päivä siinä meni, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.


Selkänojan kaaren ompelin ompelukoneella, ja suunnittelin ompelevani alareunan käsin, mutta huomasin pääseväni helpommalla niittaamalla alareunan kiinni (kuten alkuperäinen kangaskin oli ollut). Kankaan alle laitoin jotain harsomaista kangasta (en tiedä sen varsinaista nimeä), jota ostin pätkän verhoilijaystävältäni.

Loppukankaasta ompelin vielä yhden koristetyynyn. Siinä on täytteenä vanha nukkumatyyny, jonka sisus on mennyt ällön höttöseksi, eikä sillä enää kukaan voi tai halua nukkua.. Tungin täytteet toiseen päätyyn, ja ompelin ja leikkasin ylimääräisen kankaan pois.
Itse koristetyynyyn ompelin piilovetoketjun, jolloin päällisen ja sisustyynyn voi pestä erikseen. Tai yhdessä jos haluaa. ;o))


Huomaatteko muuten, minullakin on blogikoira!

9 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Kannatti ahertaa.Onnistunut, tosi mukava tuolien muodonmuutos. Hieno häntä blogikoirallasi.:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuli kyllä tosi kivan näköiset tuolit!

suvi kirjoitti...

kyllä noilla tuoleilla kelpaa nyt istua :D

MinnaN kirjoitti...

Todella hienot ja onnistuneet!

Tanja kirjoitti...

Jopas tuli hienot tuolit! :)

Marleena kirjoitti...

Kylläpä tuli hienot, iloiset tuolit!
Ihastelin noita sinun aiempien postausten sukkiakin!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos!

Kävinpäs mmuuten ostamassa mlisää kangasta tyttöjen huoneen tuoleihin.. mutta niistä sitten joskus lisää..

Eija kirjoitti...

Juu on kyllä niin hienosti onnistunut. Kannatti!

kio kirjoitti...

tosi kivat tuolit tuli!