Sivut

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Petäjäiset

Ja sairastuvalta päivää. Lapset on mahataudissa, ja istua kököttävät olohuoneen sohvilla peittojen alla oksennusvatien keskellä. Terveemmät yksilöt metelöi ja kiusaa sairaampia. No, positiivisesti ajatellen, onkin parempi, että sairastavat nyt, jos sitten pysyisivät terveenä hiihtoloman ajan. ;o)


Kyselin aiemmin yhdeltä serkultani villasukkien tarvetta. Serkku toivoi pitkiä hiihtosukkia, ja lupasi maksaakin niistä. (Mitään maksua en kyllä kehtaa ottaa, kun mielelläni neulon välillä muillekin kuin omalle perheelle..) 

Vähän aikaa etsin sopivaa mallia, kun en ihan perussukkaa halunnut tehdä, ja pian jumituin Ullasta löytyneeseen Petäjä -sukkaan. Langaksi valkkautui äidiltä minulle kulkeutunut vanha Nalle-lanka, jonka tosin ensin muistin olevan 150g kerä. No, eihän se ollut kuin 100-grammanen, mutta onneksi minulla oli lähes samanväristä TopWoolia, jolla jatkoin molempien sukkien varvasosuudet. Langanvaihtokohta on onneksi lähes huomaamaton! Varret neuloin  alunperin yhden kuviokerran pidemmäksi, mutta lanka loppui jo puoleen jalkuimeen, joten purin sen pois ja neuloin lyhyemmän varren.

Malli Petäjät (Ullaneule)
Muuten perussukka, vahvistettu kantapää ja sädekavennukset
Koko 40
Lanka Novita Rondo Nalle, tummanvihreä, kulutus 100g
Novita Top Wool (100% villa), 21g
Puikot 3 ja 2,75
Silmukoita 56



Alussa loin pari ylimääräistä nurjaa silmukkaa, mutta kavensin ne pois jo ensimmäisen mallikerran jälkeen.  Kolme mallikertaa neuloin kolmosen puikoilla, sitten vaihdoin 2,75-numeroisiin, joilla neuloin myös jalkuimen. Mallineule on joustavaa, helppo ja nopea neuloa. Ja lopputulos on minusta oikein kaunis. Tykkään kovasti. Toivottavasti serkkukin tykkää!


Kävin eilen Kärkkäisellä shoppailemassa vähän sukkalankaa. Siellä mahtaa olla Oulun halvimmat hinnat, kirjavat oli 2e ja yksiväriset vain 1,80e kerä, tosin siellä ei ole muita  Dropsin sukkajuhlan alelankoja.  Joku saattaa ihmetellä, miksei kuvassa ole yhtään punaista lankaa.. no, sitä löytyy tietysti jo ennestään, ja nyt ajattelin ostaa sellaista, mistä tykkään neuloa muille. ;o) Mulla on nyt kokonainen kilo (!!) fabelia, jota en ole ikinä neulonut, mutta kuulemma se on hyvä ja laadukas lanka. ;oD

10 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kauniit sukat, takuulla serkkukin tykkää! Tuo Petäjän kuvio on tosi kiva, minäkin taidan neuloa samanlaiset :)

Seijasisko kirjoitti...

Tosi kauniit sukat!

-maria- kirjoitti...

Kauniit sukat!

Paranemista pesueelle.

Hepsi kirjoitti...

Komeat sukat!
Mahatauti on kökkö tauti. Paranemista jälkikasvulle!

merkku kirjoitti...

Minäkin kiinnitin huomioni joku aika sitten tähän samaiseen malliin ja tulostin ohjeen itselleni sillä ajatuksella,että sen jossain välissä teen.kivat sukat näyttää tulleen!mullakin on tuolla fabelia 400 gr kun sitä on niin kehuttu...mutta hups miten ohutta se on!saapa nähdä jäävätkö mulla pyörimään tonne varastoon...no tällä hetkellä en oikein edes pysty neulomaan :( mutta jaksuja sinne sairastupaan ja toivottavasti saatte sitten lomailla terveinä!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Merkku; onhan se fabel ohutta, mä olen kyllä muuten kutonut paljon ohuista langoista 2 puikoilla. Mutta vähitellen alkaa hirvittää, miten kauan menee, että tuon määrän kaiken muun lisäksi saa muutettua sukiksi..

Yritetään parantua, ei onneksi näytä kovin pitkäaikaiselta taudilta!

Kardemumma kirjoitti...

Fabelo on hyvää lankaa ja äkkiä se määrä katoaa. Pitäisi kanssa hamstrata tätä sukkalankaa näissä alennuksissa. Yksivärisistä voi tehdä muutakin kuin sukkia. Raidoittavat kudon mieluummin sukiksi.

Toivottavasti lapset paranee pian, etkä itse sairastu.

Marika kirjoitti...

Kuulostaapa "mukavalta" tavalta viettää sunnuntaita...;-) Meillä olen minä ollut kuumeen takia tänään petipotilaana ja olen aika huono sairastamaan, joten kiukuttelen sitten muulle perheelle. Jospa laskiaispullien tekeminen iltakaffelle auttaa tilannetta. :-)

Käväisin Kärkkäisellä viikolla ja silloin Fabel -hyllyt olivat aika tyhjinä. Saisivatkohan pian täydennystä sinne. Ja jos en ihan väärin muista niin siitä tarjouksesta ei ollut edes hintajulistetta esillä.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kardemumma; sun kutomisvauhdilla ne langat hupeneekin, mää vaan varastoin..;oD
Ja olen jo kipeä, ollaan Liljan kanssa nukuttu melkein koko päivä. Onneks isommat on jo terveempiä, saavat itse passata syötävää itselleen!

Marika; mä olen käynyt siellä jo useamman kerran katsastamassa, ja nyt oli loppuviikosta fabel-hyllyt täytetty. Ja taisi olla maininta sukkajuhlastakin. ;o)

Hanna kirjoitti...

Kauniit! Ja hieno väri! Voisinkin kokeilla tätä mallia, ohje näyttää ihan selkeältä.