Sivut

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tikrut

Viime ajat olen viettänyt enimmäkseen tien päällä.

Juniorilla on kerhoa kolme kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan, ja ajattelin vaihteeksi kokeilla sillä aikaa muuta ajankulua kuin huristella takaisin kotiin tekemään kotitöitä.. Olen nostanut autoon mukaan kuomurattaat, ja käynyt Liljan kanssa kävelyllä. Kolmea tuntia ei toki jakseta kävellä, mutta keksitään sitten muuta lisäksi..

Kotitöitäkin pitää ikävä kyllä välillä tehdä, mutta sen verran ahkerasti olen väliaikoina heilutellut sukkapuikkoja, että sain jo ensimmäiset tuotokseni Sukkasatoon valmiiksi.


Malli Kotitiikerit (Neulekirja)
Koko 38
Lanka Socken Wolle
Langankulutus 77g
Puikot ainaoikeinneuleessa 2,5 , resorissa 2,25 ja jalkuimessa 2
Napit Nappikikasta


Lanka on monta vuotta hautunut tuolla lankalaatikon pohjalla, ja kun nyt vihdoin löysin sille sopivan mallin, tykkään langan väristä niin, etten tiedä kenelle malttaisin sukat antaa. Täytyy laittaa ne lahjajemmaan, ja joulun alla arpoa sukkien saaja. Toivottavasti jäävät omaan kotiin!



Päätin aiemmin, etten tällä kertaa kuvaa lankojani (sillä onhan noita nähty, täällä ja muualla), mutta kun tuossa inspiraation haussa kävin läpi sukkalankoja, järjestin ne samalla värisuoraan. Porukasta tietenkin unohtui kaikki paksummat sukkalangat, mutta Liljan kiinnostuttua keristä, tuli kiire kerätä kaikki pois!


Nauhukset on taas täynnä kukkia, joita täytyy aina pysähtyä ihailemaan. ;o)


Tämä on joku Palavarakkauden matala sukulainen, jonka ostamista jo kaduin välillä. Mutta kukat on nättejä, vaikka itse kasvi on aika rupuinen.

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Upeat tiikerit! Niin on nätit, että pidä ne itselläsi. :)

Marika kirjoitti...

Noi Tiikerit on kyllä kivat !! Tuohon malliin olen nyt törmännyt usemman kerran pienen ajan sisällä, joten kait se on otettava puikoille jossain vaiheessa täälläkin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat sukat. Nuo on pakko neuloa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat sukat. Nuo on pakko neuloa.

Marjut kirjoitti...

Hienot tiikerit; kelpais mullekin:)

Neulisti kirjoitti...

Voi mitkä sukat nää kotitiikerit! Ihanat. :)