Sivut

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Poijan kaarrokeneule

Eilen aamuna energisenä suunnittelin siivoavani, leipovani pullaa JA juniorin päikkäreitten aikana tekaisevani parit saippuaseokset. Tai uskoin toteuttavani edes yhden näistä. Vaan ei. Koko päivä meni neulomiseen. Olin myös päättänyt, että juniorin kaarrokeneule valmistuu tänään (siis eilen). Ja niinhän se valmistui, illalla puoli kahdeltatoista!



Viime kesänä valmistunut ja tänä talvena ahkerassa käytössä ollut kaarrokeneule alkaa olla pieni. Uusi pusero on vielä vähän iso, mutta ensi talvena se on varmaan jo sopiva.


Malli vauvan kaarrokeasu (30) Novita 2/2002
Koko 100cm
Lanka Novitan Merino Wool (värinrot vihreä 331 ja punaruskea 561)
Langankulutus 218g
Puikot 3 sukkapuikot ja 60cm pyörö
Kuviomalli Eva Maria Lesznerin kirjasta Kirjokintaita- ja myssyjä (lastenlapaset) hieman muuteltuna

Edit: kaarrokkeen kavennukset piti laskea uusiksi noiden ukkeleiden takia. ;o)



Langat ostin muutama vuosi sitten, vanhoina hyvinä aikoina kun woolikin oli aitoa merinoa. Siitä saakka ovat tuolta laatikoista huudelleet, välillä jopa kummitelleet, tahtovansa pienen poijan puseroksi. Nyt on kummittelu loppunut, 200g vihreää woolia on muuttunut puseroksi. Hieman piti avittaa toisella värillä. Mutta elämässä mikään ei ole täydellistä, ja tämä on vain yksi pusero.. joten menköön. (Kaulusta ehkä jatkan vielä muutamalla kerroksella, näyttää kuvissa turhan avoimelta.)


Junioria kuvataan paljon ja hän tykkää tietenkin olla kuvattavana, mutta nyt poseeraus oli erityisen mukavaa kun pääsi läträämään pihalätäkköihin ilman ulkovaatteita!

8 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Ihana pusero :)

Kristiina kirjoitti...

Upea pusero, vähän samantapaista olen haaveillut meitin tyttösille.

Seijasisko kirjoitti...

Kylläpä olet mukavan puseron pojalle neuleonut!

Matleena kirjoitti...

Kiva pusero Juniorille, joka näyttää olevan niin tomera poika! :)

Rasa kirjoitti...

Hieno kuvio!

Irina kirjoitti...

Onpa kivan näköinen pusero! Mukavia nuo lapset tuossa kaarroksessa!
Aurinkoista viikonalkua!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kehuista! Juu, poika on tomera miehenalku, ja taisi muuten itsekin tykätä puserostaan, kun ei ollut sitä heti kiskomassa pois. Karkasi takaisin pihalle villapuserossaan kun äiteensä laittoi kuvia koneelle.. ;o)

Unknown kirjoitti...

Minäkin sanon: pusero on hieno! Ja niin on muuten tuo kevätpäiväntasaushuivisikin! WAU!