Sivut

perjantai 7. marraskuuta 2008

Itsensäpaljastus ;o)

Ei tässä nyt sen kummempia luurankoja ole tarkoitus kaivaa esille, olen vain paljastanut itseni syksyn Salainen Neulova Ystävä- kierroksella. Viimeinen paketti oli saajallaan eilen, ja esillä myös hänen blogissaan.
Lähetin SNY- paketteja elo-marraskuun aikana Tiinalle, joka pitää blogia Tiinan elämää.

Elokuun paketti oli väritykseltään kesäinen, ja sisälsi vyyhdin VillaMokan sukkalankaa ja karamellitangon. Kesälomareissulla mies halusi ajaa Hämeenlinnan kautta, koska päästiin sieltä sopivasti käymään sukulaisissa. Tämä tietysti sopi minulle, pääsinhän käymään lankakaupassa! (Ainoa pysähdys Hämeenlinnassa muuten.) ;o)



Syyskuussa vähän syksyisempää..
Vyyhti Kamenaa, Ruskovillan silkkivillaa ja käsinvärjättyä villalankaa sekä pieniä neulomisessa tarvittavia apuvälineitä ja tietysti namia.



Tiinalta kyselin toiveita seuraavaan pakettiin, ja Tiina toivoi jotain itsetehtyä. Aikani pohdittuani päädyin neulomaan huivin Shawls and Scarves- kirjasta. Ja kyllä, kirja on minulla jälleen lainassa kolmatta kuukautta.. miehen olisi tarkoitus scannata ja suurentaa siitä muutama huivin ohje minulle. ;oDD
Huivi on siis Featherweight Fantasy, tai "Candlelight" (kirjasta löytynyt toinen nimi mallille), jonka neuloin edelliskerran muistaakseni keväällä huivivaihtoon, ja jota edelleen haaveilen neulovani itselleni. Seuraavaa kylläkin suunnittelin tekeväni serkulleni 40-lahjaksi ensi vuoden puolella. No, anskattoony.


Featherweight Fantasy, SandnesGarnin Alpakka 160g, addin 5 pyöröt.

Marraskuussa lahjoin Tiinaa paketilla, josta löytyi huovutusvillaa reilu 200g satsi, huovutusneuloja, heijastinnauhaa, tarroja ja herkkuja. Niin, ja pari itsetehtyä saippuaa. (Brunbergin laatikko on vain kuvausrekvisiittaa.. piti nuo villat saada pysymään kasassa. ;o) )



SNY- kierros oli jännittävä ja mukava.
Hauskaa oli paketteja suunnitella ja lähettää. Tiina kuulemma neuloo enimmäkseen novitan langoista, joten tarkoituksenani oli tutustuttaa hänet muihin suomalaisiin lankoihin.. huomasin sitten jossain vaiheessa, että kaikki lähettämäni langat olivat kuitenkin ulkomaista alkuperää, että se siitä suunnitelmasta.. Mutta uskon ihan mukavia paketteja saaneeni kasaan, ja Tiinakin tuntuu olleen tyytyväinen. Ja sehän on tietenkin pääasia! ;o)

Omaa viimeistä pakettiani vielä uteliaana odotan. Sen verran olen Charlien enkeliä leikkinyt (Susanna ei naura siellä!), että osallistujalistaa olen käynyt läpi sillä silmällä.. mutta vielä en ole pongannut omaani SNY:täni, vaikka olen pieniä vinkkejä saanut matkan varrella. ;o)


Lapaskuun ensimmäiset lapaset on vielä kesken. Melko ähräämistä niiden kanssa, esittelen sitten vasta valmiina.

ARVONTA jatkuu vielä vähän aikaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on herkullisen näköisiä paketteja SNY:si saanut. ehkä minäkin ehdin mukaan seuraavaan SNY kierrokseen