Käsityömessuilta emännän mukaan tarttui pari kerää uutta ja inspiroivaa sukkalankaa, joten keskeneräinen työ oli neulottava alta pois ennen uuden aloittamista. (Tässä talossa ei keskeneräisiä töitä katsella!) Joten puikot suihkimaan, ja voila!
Malli siis sama Firestarter kuin edellisissäkin sukissani.
Suunnittelija Yarnissima, jonka sivuilta ilmaismalli löytyy.
Lanka Lorna's Laces Spepherd Sock, sävy Flames.
Langankulutus 90g. (Lankaa oli kerrankin reilusti, kahdesta vyyhdistä jäljelle jäi vielä 25g.)
Puikot 2.
Koko 42, alkuperäisestä omaan jalkaan sopivaksi muunneltu. Jalkuimessa silmukoita 68 (17 puikolla), varressa 72.
Neulottuna langasta tuli "epämääräistä" raitaa, ihanan väristä toki, mutta oikeanpuoleisen sukan varteen onnistui sentään tulemaan tuollainen liekkimäinen kuvio.
Sukat menevät Hillokellariin. Sukkasatoa on jäljellä vielä pari viikkoa, tarkoitus olisi jaksaa jatkaa sukkalinjalla kuun loppuun.
Ihanat sukat!
VastaaPoistaOlen kuolannut tuon ohjeen äärellä useammankin kerran, ja olen taas entistäkin varmempi, että nuo sukat pitää tehdä. Toivottavasti Tampereen messuilta löytyy sopivaa lankaa. Minusta tuota ohjetta ei voi tehdä kuin punaisena.
VastaaPoistaTampereen messuilta luulisi löytyvän sopivia lankoja, kun Oulussakin oli herkkuja tarjolla, vaikkei muuten niin hääppöset messut olleetkaan.
VastaaPoistaPunainen on kyllä paras väri noihin.. ;o))
(Mulle riitti sama malli vähäksi aikaa, lupasin kyllä tyttärelle tehdä firestarterit, muttei ihan heti..)
Ihanat!
VastaaPoistaKiitos vierailusta =)
VastaaPoistaIhanan väriset sukat. Lämmittää jalkoja varmasti =)
Tosi ihana lanka ja hieno malli!
VastaaPoistaBlogissani on jotakin sinulle, käy hakemassa omasi pois. Ole hyvä!
VastaaPoista