Sorruin kerran kangaskaupassa ostamaan pätkän Eero Aarnion ZOO -kangasta. Suunnittelin alunperin ompelevani siitä pari "sisustus"tyynyä poikien huoneeseen. No, aikansa kun odotti inspiraatiota, suunnitelmat vaihtuivat ja päätinkin päällystää kankaalla poikien huoneen tuolit.
Nuo alunperinkin rumat tuolit ollaan jostain saatu ilmaiseksi, ja olivat siis ehjiä ja puhtaita, kun meille aikoinaan kotiutuivat.. Ovat meillä toimineet tietokonetuoleina, ja koska meillä aina joku istuu koneella, ovat sitten olleet kovalla käytöllä. Niin kuin yläkuvasta huomaa.. päällinen oli puhkikulunut.
Sivut
▼
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Päällystystöitä
Perjantaina siivosin ja leivoin tokaluokkalaisen kaverisynttäreitä varten, mutta en malttanut olla kokeilematta yhden tuolin päällystämistä. Niittejä oli vain niin vähän, ettei kankaan kiristäminen onnistunut kunnolla.. Illalla mies töistä tullessaan toi lisää niittejä, joten pääsin sunnuntaina jatkamaan työtäni. No, oikeastaan en suoraan jatkanut, vaan päällystin sen ensimmäisen tuolin uudestaan ja toisen saman tien. Melkein koko päivä siinä meni, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.
Selkänojan kaaren ompelin ompelukoneella, ja suunnittelin ompelevani alareunan käsin, mutta huomasin pääseväni helpommalla niittaamalla alareunan kiinni (kuten alkuperäinen kangaskin oli ollut). Kankaan alle laitoin jotain harsomaista kangasta (en tiedä sen varsinaista nimeä), jota ostin pätkän verhoilijaystävältäni.
Loppukankaasta ompelin vielä yhden koristetyynyn. Siinä on täytteenä vanha nukkumatyyny, jonka sisus on mennyt ällön höttöseksi, eikä sillä enää kukaan voi tai halua nukkua.. Tungin täytteet toiseen päätyyn, ja ompelin ja leikkasin ylimääräisen kankaan pois.
Itse koristetyynyyn ompelin piilovetoketjun, jolloin päällisen ja sisustyynyn voi pestä erikseen. Tai yhdessä jos haluaa. ;o))
Huomaatteko muuten, minullakin on blogikoira!
Kannatti ahertaa.Onnistunut, tosi mukava tuolien muodonmuutos. Hieno häntä blogikoirallasi.:)
VastaaPoistaTuli kyllä tosi kivan näköiset tuolit!
VastaaPoistakyllä noilla tuoleilla kelpaa nyt istua :D
VastaaPoistaTodella hienot ja onnistuneet!
VastaaPoistaJopas tuli hienot tuolit! :)
VastaaPoistaKylläpä tuli hienot, iloiset tuolit!
VastaaPoistaIhastelin noita sinun aiempien postausten sukkiakin!
Kiitos!
VastaaPoistaKävinpäs mmuuten ostamassa mlisää kangasta tyttöjen huoneen tuoleihin.. mutta niistä sitten joskus lisää..
Juu on kyllä niin hienosti onnistunut. Kannatti!
VastaaPoistatosi kivat tuolit tuli!
VastaaPoista