Sivut

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Arvonta

Heräsin huomaamaan, että blogini täytti vuoden tuossa lokakuun viimeinen päivä! Täytyyhän minun arvonta järjestää sen kunniaksi (kun kerta kaikki muutkin aina ja mää vaan en..) .

Arvonta alkaa nyt, ja kestää tuonne marraskuun 10. pvään saakka jolloin laskuri täyttää vuoden.

Arvontaan osallistut laittamalla kommenttilootaan
1. lempivärisi ja
2. inhokkivärisi.


Palkintoa en ole vielä miettinyt sen enempää..


(Edellinen arvonta kesällä meni pipariksi, kun "voittaja" oli blogiton, enkä saanut häneen yhteyttä hänen ilmoittamansa sähköpostin kautta. Tylsää.)


Meillä lapset sairastaa mahatautia. Onneksi tauti ei iskenyt viime viikolla, kun koulussa oli uimaviikko ja onneksi tauti näyttää olevan helppo ja kestävän vain noin vuorokauden. Väsymystä ja kränäisyyttä on ilmassa pidempäänkin, mutta täytyy koettaa kestää..
Mies vaihtaa autoon talvirenkaita, ja minä pääsen kohta liukastelemaan kauppatielle. Isommille lapsille piti tänään katsella uusia toppavaatteita, mutta se täytyy nyt jättää myöhemmäksi. Eilen kaivoin kaappien kätköistä lapsille talvisaappaita, onneksi on mistä ottaa, ettei tarvitse kaikille vuosittain ostaa uusia. 20 paria erikokoisia ja -värisiä kuomasaappaita on hyvä varasto. ;oD

52 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistäsi blogissani! Mukava kuulla myös sinusta!

    Meilläkin on toppatakkien ja talvikenkien osto edessä! Perintökamppeet eivät tänä vuonna käy, kun keskimmäinen on kasvanut niin paljon kesän aikana. Ja sitten kun niille ei enää tahdo kelvata isojen veljien vanhat.

    Onnea vuoden ikäiselle blogillesi! Sitä on aina kiva lukea - ja ihmetellä miten ehdit ja jaksat tehdä niin paljon!

    Vastaukseni arvontakysymyksiin: 1. lempivärini nyt on poltettu oranssi 2. inhokkiväriä ei oikeastaan ole, mutta esim. sähkönsinistä en voisi käyttää.

    VastaaPoista
  2. Onnea vuoden ikäiselle blogille!

    1. lempivärit: musta, punainen, violetti

    2. varsinaista inhokkiväriä ei ole mutta ruskeasta en hirveämmin välitä, samoin kun vaaleanpunaisesta ja vaalean violetista.

    VastaaPoista
  3. Onnea 1-vuotiaalle!
    Lempiväri tällä hetkellä punainen ja varsianista inhokkia ei ole, mut lila ei just nyt oikein "kolahda" mulle (tytöille kylläkin...).
    Täällä on aurinkoinen aamupäivä "kovan" pakkasyön jäljiltä.
    HYvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Eka kertaa blogissasi Lankapirtin kautta ;)
    Onnittelut blogisi yksvuotissynttärin johdosta :)
    1. Lempivärini on ruskea
    2. Inhokki taitaa olla vaaleansininen...

    VastaaPoista
  5. onnea synttäreiden johdosta!
    Lempiväri tällä hetkellä punainen, mustasta en ole viime aikoina tykännyt, enkä varsinkaan neuloa mustasta, liian synkkää

    VastaaPoista
  6. Onnea blogille.
    1. Lempiväri vaaleanpunaisen sävyt
    2. inhokkiväri oranssi

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! Minun pitäisi kaivaa varastosta talvivaatteet esille ja tutkailla, josko jotain uutta voisi tehdä... Lempivärejä ovat sininen, vihreä, turkoosi, lila ja tumman ruskea, inhokkeja punainen, oranssi ja keltainen.

    VastaaPoista
  8. Onnea vain! Mun lempivärejä on tällä hetkellä kaikki maanläheiset sävyt ja turkoosi. Ne aina vaihtelee. Inhokkivärejä ei varsinaisesti oo, mutta vaalea lila ja valkonen on semmosia mitä en itse käytä. Niin, ja kaikki pastillivärit. Taisin saada tarpeekseni niistä sillon 80-luvulla ;).

    VastaaPoista
  9. Onnea vaan minunkin puolesta =)
    1. Lempiväreihin kuuluu vaaleanpunainen (plus eri sävyt) ja ruskea ainakin paidoissa. Mustakin on kiva. Ja valkoinen.
    2. Inhokkivärejä taas.. Toisaalta sellaista ei ole, mutta on kuitenkin paljon värejä, joita en esim. omalle päälleni pistäisi. Mutta esim. jotkut neonvärit.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut 1 vuotiaalle =)!

    Lempiväri.... hmm vaikea... kaikki luonnolliset ja luonnoläheiset murretut värit.

    Inhokki... pastellit ehdottomasti.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut blogillesi!

    1. Lempivärejä punainen ja vihreä
    2. Inhokkivärejä valkoinen ja musta

    VastaaPoista
  12. Onnittelut!!
    1. lempiväri on kaikki sinisen sävyt
    2. inhokkivärejä on neonvärit

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta!

    1. mielivärit: turkoosi, ruskea, oranssi, lime
    2. inhokkivärit: valkoinen ja musta

    VastaaPoista
  14. Paljon Onnea Blogillesi!
    1.mieliväri tällähetkellä vaaleansininen
    2.inhokki keltainen

    VastaaPoista
  15. Onnittelut blogillesi:)

    Lempparivärejä paljon, mutta sanotaan, että pinkit,vaaleanpunaiset,turkoosi.

    En pidä vihreästä.

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea!

    1. Lempiväri, kaikki paitsi pinkki!

    2. Inhokkiväri, siis pinkki!

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan, tietysti.
    1) kaikki murretut, kärjessä oranssit, keltaiset, vihreät
    2) kaikki siniset

    VastaaPoista
  18. Onnittelut täältäkin yksivuotiaalle!

    Oikeastaan ei ole varsinaista lempi- eikä inhokkiväriäkään, mutta sanotaan että käytän paljon sinistä ja tiettyjä punaisen sävyjä vaatteissani. Toisaalta mustaa vaatetta en pue ylleni muuten kuin suruasuna. Enkä valkoistakaan.

    VastaaPoista
  19. Onnea blogisynttäreille ja pikaista paranemista teidän porukalle.
    Me yritettiin tänään käydä kaupungilla vaateostoksilla (lapsille), mutta siellä oli hirveästi ihmisiä eikä mitään löytynyt.
    Lempivärini on vihreä ja inhokkivärini on keltainen.

    VastaaPoista
  20. Meilläkin sairasteltu. Kuopuksella kuumetta 39 ja rapiat, isäntä parvorokossa, pojalla ja toisella tyttärellä jo kuume helpottanut. Miuhun ei ole iskenyt vielä mikkään tauti, kop kop.

    Lempiväri: vihreet, turkoosi, (justnyt)oranssi, nutria, nudebeige...

    Inhokki: musta

    VastaaPoista
  21. Ainii, onnea yksvuotiaalle! (saankohan mie nyt kaks arpaa?)

    VastaaPoista
  22. Onnea 1-vuotiaalle! :)

    Olisipa meilläkin tuommoinen varasto kuomasaappaita jossain!! Pitää vaan tyytyä tohon kahteen pariin ja se on vähän huono, kun ovat vielä samaa kokoakin...

    Mutta niin, lempparivärini taitaa tällä hetkellä olla ruskea, musta ja tumma punainen. Ja inhokkina puhdas valkoinen sekä pastellisävyt.

    VastaaPoista
  23. Onnea 1-v. Monta juttua olen saanut lukea käsitöistäsi ja muustakin elämästä. Kiitos!

    Lempparivärejä ovat musta, harmaa, tummansininen ja lila. Minulle ei käy mikään keltainen, oranssi,ruskea.

    VastaaPoista
  24. onnittelut täältäkin!

    Lempiväri on punainen ja inhokki keltainen.

    VastaaPoista
  25. Onnea!

    Lempiväri on punainen ja sinistä en oikein osaa käyttää vaatteissa.

    VastaaPoista
  26. ONNEA! Lempivärini violetti ja inhokki keltainen.

    VastaaPoista
  27. Onnea yksveelle! Huomasin muuten, että omakin blogini täytti vuoden reilu kk sitten. Noo, arvontaa vasta kun jahka kymppitonni alkaa lähestyä laskurissa....

    Meilläkin olisi edessä talvikenkien osto, tosin vain yhdelle, ja sekin stressaa ihan riittävästi!

    Jaa niin, niistä väreistä. Lemppari: vaaleanpunaisen-roosan-pinkin eri sävyt. Inhokki: tällä hetkellä turkoosi - ellei sitten ole joidenkin tosi makeiden kaverina!

    VastaaPoista
  28. Minunkin täytyy osallistua arvontaan... Lempivärini ovat sininen ja musta, sisustukseen haluaisin tällä hetkellä ruskeaa ja valkoista. Vaaleanpunaisesta en ole koskaan pitänyt.

    VastaaPoista
  29. Heippa, minun blogini on täsmälleen samanikäinen kuin sinun! Lempivärini on punainen, inhokkini sininen.

    VastaaPoista
  30. Onnea 1-vuotiaalle! Niin ja paranemisia:) Lempiväri taitaa olla kirkas punainen tai turkoosi; inhokki on musta ja liidunvalkoinen.

    VastaaPoista
  31. Onnea! :)

    Lempparivärejäni ovat kaikki lämpimät ja maanläheiset värit, kuten vihreä, ruskea yms.

    Inhokkeja puolestaan neonvärit ja kylmät sävyt.

    VastaaPoista
  32. Paljon onnea vuosipäivän johdosta!

    1. vanha rosa
    2. inhoan keltaista

    VastaaPoista
  33. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille!

    1)lempparivärit ovat ruskean ja vihreän eri sävyt

    2) Inhokkiväri taitaapi olla keltainen

    VastaaPoista
  34. Onnea blogillesi kaima :)
    1. Lempivärini on oranssi

    2. Inhokki on vaaleansininen

    T. Pirjo-Riikka

    VastaaPoista
  35. Onnea ihanalle blogille ja ahkeralle käsityöläiselle!
    1.lempivärejä: valkoinen, sininen, punaiset
    2. en pidä: musta, ruskea, vihreä
    t. Ruusunkukka

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea yksivuotiaalle! Pidempi aikainen lukija täälä kommentoi :) Harmillisen laiska kommentoimaan olen :(
    Pitkäaikainen lempivärini on punainen, tällä hetkellä miellyttää myös ruskea, vihreä sekä oranssi.
    Ikuiset inhokit taitaa olla neonvärit :D

    VastaaPoista
  37. Onnittelut 1-vuotiaalle! Jos yksittäinen lempiväri pitää nimetä, on havunvihreä se erityinen väri. Inhokkivärejäni ovat 80-luvulla vallinneet hempeät pastellivärit.

    VastaaPoista
  38. Onnittelut 1-vuotiaalle!

    Toivottavasti olette jo selvinneet sairasteluista!

    Lempivärejä on murrettu oranssi, musta, murrettu vihreä

    Inhokkivärejä puolestaan vaaleansininen, kirkkaanvihreä

    VastaaPoista
  39. ONNEWA!!
    Aivan mielettömän kaunis tuo Wetterin Sivillasta tehty harmaa huivi! Tahtoo myös... : ) ...ja lähtee etsimään ohjetta...

    Herkullisia värejä on maailma pullollaan ja väri-ihanteet vaihtelevat aikalailla mielialan, vuodenajan yms. mukaan, mutta aina käy klassiset beigen ja harmaan sävyt, lilan sävyt on aina IN(kuten blogistanikin www.saarale.vuodatus.net huomaa). Asusteita en ehkä tekisi myrkynvihreästä tai vauvan kakan ruskeasta

    Pikaista paranemista!

    -Saara-

    VastaaPoista
  40. Onnea onnea!

    Lempiväri on punainen
    ja inhokkiväri on jos vaatteita ajattelee niin on keltainen

    VastaaPoista
  41. Punanen! se on mun lempiväri, tosin vihreä on nousussa.
    Inhokkiväri on räikeä pinkki.

    VastaaPoista
  42. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi. Ja kiitos käynnistä meidänkin blogissa. Olisipa ollut kiva Oulun messuilla "saada kasvot" blogitutulle. Lueskelen tätä sinun mukavaa blogiasi aika usein. Hyvää jatkoa ja aurinkoista talven alkua.
    Ai niin. Lemppariväri taitaa olla jokin liila.
    Inhokkiväriä ei olekaan. Kaikki värit ovat kauniita!

    VastaaPoista
  43. Onnittelut ensimmäisestä vuodesta! Tulkoon monta lisää.

    Lempiväri hmmm, varmaankin sininen mutta myös punainen. Neonväreistä en pidä.

    Toivottavasti tauti on jo nujerrettu.

    VastaaPoista
  44. No hei :)

    Kiitos kovasti paketeistasi! En oikein osaa kunnolla kiittää, niin hyvä salainen olit :) Enkä muuten osannut kommenttisi vuoksi epäillä sinua :D

    Iso kiitos ja rauhallista talven ja joulun odotusta!

    P.S arvontaan osallistun tietenkin mielelläni :) Lempivärejä ovat kaikki maanläheiset värit ja minäkään en neonväreistä välitä. Onnea vuoden vanhalle blogille :)

    VastaaPoista
  45. Lempiväri on ruskea ja inhokkiväri.... kirkkaankeltainen

    VastaaPoista
  46. Onnea!
    Lempivärejä ovat violetin, sinisen ja harmaan sävyt. Inhokkiväri on keltainen.

    VastaaPoista
  47. Lempivärini okran keltainen ja inhokki likaisen harmaa.

    VastaaPoista
  48. Onnea blogillesi!
    Lempivärini on tällähetkellä pinkki ja inhokkiväri harmaa.

    VastaaPoista
  49. Onnea blogillesi minultakin:)
    SNY-juttujen kautta tänne löysin.
    Lempivärejäni ovat oranssi ja vihreä.
    inhokkeja siniset, niin perus- sähkön- kuin vaaleansininenkin.

    VastaaPoista
  50. Onnea vuotiaalle :)

    Täältä olen käynyt vakoilemassa saippuajuttuja ;)

    Lempiväreinä on harmaat ja maanläheiset vihreät

    Inhokkina suurinosa keltaisista sävyistä, erityisesti persikka.

    VastaaPoista
  51. Lempparivärejä mulla on monta: violetti, punainen, turkoosi, murrettu oranssi, ruskea ja limevihreä, kaudet vaihtelee mikä milloinkin on se ykkönen. :)
    Inhokkeja on sähkönsininen ja keltainen, tosin keltainen kyllä menee jonkun muun värin kanssa yhdistettynä.

    VastaaPoista
  52. Onnea taaperoikäiselle blogillesi!
    Lempparivärejäni on monta. Tykkään tumman ruskeasta, pinkistä, okran punaisesta ja luonnon vaaleasta.
    Inhokki on Vihreä sen joka sävyissä. Tosi Limestä tykkään ihan inasen vaan.
    Sulla on kiva blogi, jonka lisäsin juur suosikkeihini.

    VastaaPoista