Keräsin pärekoriin kaikki sukkalankani, parhaimmat sukkapuikkoni ja pari aiheeseen liittyvää kirjaa. Favorite socks- kirjasta olisi tarkoitus neuloa edes parit sukat. Käsityölehtiä selailin eilen ja tänään sillä silmällä, että löytyisi jokin uusi ja mielenkiintoinen malli. Malleja on toki nettikin pullollaan..
Oli tosi ärsyttävää istua illalla sohvannurkassa ilman käsityötä.. mutta kun en viitsi aloittaa mitään uutta työtä, joka jäisi kesken ehkä pariksikin kuukaudeksi (jos siis jaksan koko kahden kuukauden jakson neuloa pelkkiä sukkia).
Tänään ollaan noukittu marjoja omista puskista. Tyttäret ne oikeasti oli ahkerimpia poimijoita, minä käväisin vain lopuksi tyhjentämässä punaherukkapuskat. Meille tulee marjoja tänä vuonna niin huonosti, että tekisi mieli jättää nekin vähän sinne. Mutta täytyyhän pakkasessa olla edes vähän mehua lapsille.
Kyllähän noista jo muutamat sukat kutoo. :)
VastaaPoistaIhania sukkalankoja sulla :)
VastaaPoistaMeille ei tullut muuta kuin karviaisia tänä kesänä.
komea lankakori, hurjan paljon sukkapareja tulis jos ton neulois tyhjäksi.
VastaaPoistaKivasti tulee sukkia, kun koko kopan langat tikuttelet sukiksi! Meinataan se Heinälatokin saada täyteen! :D
VastaaPoistaIhania sukkalankoja sulla! Mulla ei ole noin paljon eikä noin ihania, mutta heinälatoa olen silti täyttämässä. Tai ainakin yrittämässä. Kiitos kukkapeltovinkistä!
VastaaPoistaJuu, osa langoista on kauankin odottanut pääsyä sukiksi, jos nyt edes osan ehtisi neuloa niin hyvä olisi.. ;oDD
VastaaPoistaHerkullisen näköinen kori! En tiedä, miten itse innostuisin sukkien kutomisesta..jotenkin ne ovat aina "viimeisenä" listalla.. jännityksellä odotan, millaisia teet!
VastaaPoistaUpea korillinen lankoja - on se hienoa, kun osaa...
VastaaPoistaMoikka Susanna! Löysit tänne. ;oDD
VastaaPoistaKyllä, kun oli hyvät ohjeet, vaikka vasta eilen muistinkin tämän. :)
VastaaPoista